Kouluttajat

Anne Juslin

Olen Anne Juslin Hämeenlinnasta.  Ensimmäiset omat koirani olivat saksanpaimenkoiria, joilla kilpailin palveluskoirien jälki- ja viestikokeissa.
Nykyään kotona on kolme bordercollieta. 12-vuotias Vinka on kolmoiskäyttövalio (jälki, haku ja etsintä). SM-kokeista meillä on kolme mitalia. Vuonna 2011 oltiin jäljillä SM8 ja voitettiin joukkuepronssia. Vuonna 2012 ja 2015  saatiin etsintäkokeessa SM-hopeaa.
Ollaan myös tokoiltu ja Vinka on pohjoismaiden tottelevaisuusvalio.
Toinen bordercollieni on 6-vuotias JAS (JK3, FH1)  jonka kanssa kisataan voittajaluokan jäljillä sekä erikoisjäljellä. Tokossa saadaan kisata ylemmässä luokassa.
Nuorin koirani on alle vuoden ikänen rasavilli RAF.
Olen kouluttanut eri kerhoissa PK-tottista, tokoa ja maastolajeja useamman vuosikymmenen ajan. Tämä on minulle rakas harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa mukaan!

 

 

 

 

 

Katja Kiiltomäki

Nimeni on Katja Kiiltomäki, reilu nelikymppinen neitokainen. Koiria olen omistanut yli 20 vuotta, hyvin erilaisia yksilöitä kaikki. Ensimmäisen koirani myötä tutustuin palveluskoiralajeihin (jälki, haku ) ja sitä myötä hankin myös koetoimitsijaoikeudet palveluskoiralajeihin. Pieneen perheeseeni on aina kuulunut palveluskoiria, ensin hollanninpaimenkoiria ja nyt australianpaimenkoiria.

Tällä hetkellä laumaan kuuluu 2 australianpaimenkoiraa, Särö 6,5v. ( nyt kotikoirana ) ja Nysä 3,5v., kisaa maksi 3:ssa. Kisaan aktiivisesti ja käyn mahdollisuuksien mukaan erilaisten kouluttajien koulutuksissa. Agilityä olen harrastanut aktiivisesti n. 7v. Agilitykoulutusohjaajakurssin olen käynyt 2014 ja nyt syksyn aikana suoritan jatkokurssin. Koulutan Janakkalan koirakerhossa ryhmää jo viidettä vuotta peräkkäin. Haluan tulevissa koulutuksissa opastaa ja auttaa taitojeni mukaan eritasoisia koirakoita, reilusti ja tasapuolisesti. Olen tottunut erilaisiin koiriin ja ohjaajiin ja toivottavasti löydämme yhteisen sävelen koulutuksissa.

Tervetuloa mukaan !!!   

 

 

 

 

 

 

Anu Rantala

Olen Rantalan Anu ja koirat & koiraharrastus kaikessa monimuotoisuudessaan ovat kuuluneet elämääni vuodesta 1990 jolloin sain ensimmäisen oman koirani,belgianpaimenkoira Oonan. Sen jälkeen minulla on ollut harrastuskavereina 4 bordercollieta, kk mäyräkoira,lancashiren karjakoira sekä cavalierkingcharlesinspanieli.

Tällä hetkellä meillä kotona asustavat bordercolliet Ilo ja Uni sekä cavalier Lempi. Ilo kilpailee agilityssä 2-luokassa, tokossa avoimessa luokassa, rallytokossa mestariluokassa sekä on näyttelyistä Suomen Muotovalio. Uni kilpailee tokossa avoimessa luokassa ja rallytokossa voittajaluokassa. Lempi on myös Suomen muotovalio ja viettää nykyään ansaittuja eläkepäiviä. 11-vuotias poikani on viime vuosina esittänyt koiramme näyttelyissä, hän kilpailee (urheiluharrastusten lisäksi) Junior Handler-kilpailuissa koiranäyttelyissä eli yhteinen harrastus meillä nämä koiruudet!?

Mia Kuningas

 

Olen Mia Kuningas, paljasjalkainen Hattulalainen sekä henkeen ja vereen ”noutajanainen” 😃. Koiraurani on alkanut noin 20 vuotta sitten, hankkiessani ensimmäiseksi koiraksi kaksi kappaletta liian helppoja tiibetinspanieleita. Seuraava koira (kultainen noutaja) olikin sellainen pommi, jonka täydellisen mahdottomalla käytäksellään antoi alkukipinän varsinaiselle koiraharrastusuralle. Vuosien saatossa minulla on ollut useampia noutajia. Tällä hetkellä koiralaumaan kuuluu viisi koiraa: 4 kultaista noutajaa (Olivia 10v, Meri 6v, Tuuli 4 v ja Justiina 1 v) ja yksi metsästyslinjainen labradori Runo (11v). Vuosien saatossa olen hankkinut kokemusta niin itseni kuin koirieni iloksi mm. Tokosta (perus ja rally) sekä näyttelyistä. Harrastusomainen pääpaino on kuitenkin (rotuvalinta huomioiden) noutajien metsästyskokeissa (Nome). Jokainen koirani on myös läpäissyt onnistuneesti noutajien taipumuskokeet (NOU). Olen toiminut myös kouluttajana Kanta-Hämeen noutajakoirayhdistyksessä, vetäen pentu- ja perustottelevaisuusryhmiä. Kouluttajan haluan panostaa koiran ja ohjaajan väliseen vuorovaikutukseen, opastaen ja kannustaen iloisella otteella. Koulutustapani pohjautuu positiiviseen, reiluun mutta jämäkkään koiran ohjaamiseen. Sydämen asiana minulle kouluttajana on se, että koira ja ohjaajan välille syntyy luottamus ja että yhdessä tekeminen olisi hauskaa. Vetämäni peruskoulutukset tähtäävät siihen, että elämä koiran kanssa olisi helppoa, niin kotona kuin ulkona lenkeillä. 

 

 

 

 

 

 


 

Seuraa Facebookissa

Etelä-Hämeen Eläinhoitola

Tassutie 1,
13720 PAROLA

Toimialueemme koko Suomi,
mm: Hämeenlinna, Helsinki, Tampere, Riihimäki, Hyvinkää

 

 040 555 8878
 info@koirahoitola.fi

Aukioloajat

Hoitola on avoinna asiakkaille päivittäin kello 8:00-14:00 ja 18:00-20:00.

Hoitola on suljettu kello 14:00-18:00 taataksemme lemmikeille rauhallisen hetken.