Yritys

Etelä-Hämeen Eläinhoitolaan tuot lemmikkisi laadukkaaseen päivä- tai täysihoitoon helposti niin läheltä kuin kauempaakin. Osaava henkilökunta huolehtii lemmikkinne hyvinvoinnista teidän poissa ollessa. Voit varata ajan trimmaukseen, pesuun tai kynsien leikkaukseen, joko koiran ollessa meillä hoidossa tai ilman hoitoa.

Vieraillessanne hoitolalla voitte punnita lemmikkinne aulassa olevalla vaa’alla. Meillä on myös myynnissä suhteellisen laaja valikoima erilaisia lemmikkien ruokia, herkkuja sekä tarvikkeita. Marialla on myös pätevyys tehdä mikrosirutuksia, joten voit tuoda lemmikkisi tunnistusmerkittäväksi tai tilata palvelun kotiisi. Meiltä saa myös eläinlääkärin palveluja arkisin sovitusti. Tarjoamme myös koulutuspalveluja. Voit varata joko koirasi kanssa yksityistä valmennusta tai voit osallistua koirasi kanssa meidän järjestämille kursseille. Talviaikaan koulutukset järjestetään koulutushallissamme Hämeenlinnan Hämeensaaressa.

Olemme toimineet vuodesta 2000 lähtien ja tämä nykyinen eläinhoitolarakennus valmistui vuonna 2008. Tilat on varta vasten eläinhoitolatiloiksi suunnitellut. Tilat ovat laadukkaat ja nykyaikaiset. Materiaalit on valittu kestäviksi ja helposti puhdistettaviksi. Lattiat on varustettu lattialämmityksellä ja pinnoitettu epoksimassalla. Tehokas koneellinen ilmastointi sekä ilmalämpöpumput huolehtivat raikkaasta sisäilmasta. Kissa -ja koiratilat sijaitsevat eri osastoissa. Löytöeläinten käytössä on erillinen karanteenirakennus.

Kukin koiratila on varustettu omalla päivä -ja yövalolla. Radiot ovat rauhoittamassa hälinää.

Koira-osasto on jaettu neljään eri osastoon koirien koon mukaan. Osa paikoista on yhdistettävissä useamman koiran isommaksi tilaksi. Koirilla ei ole näköyhteyttä toisiinsa oman rauhan takaamiseksi. Jokaisesta sisäpaikasta pääsee luukun kautta kulkemaan omaan sorapohjaiseen katettuun ulkotarhaan. Ulkotarhojen väliseinät ovat myös kiinteät rähinöiden välttämiseksi ja että aremmatkin koirat uskaltautuvat ulkoilemaan. Pihassa on myös erillinen iso juoksutarha koirien ulkoiluun.

Toimimme yhteistyössä useiden valtion virkakoiratahojen kanssa ja meille tuodaan säännöllisesti virkakoiria lomahoitoon. Otamme haastavatkin koirat hoitoon. Tarvittaessa koirat voidaan hoitaa koskematta niihin. Olemme myös huolehtineet Hämeenlinnan Poliisikoiralaitoksen koirista viikonloppuisin ja arkipyhisin vuodet 2004-2020.

Kissaosastossa kissat voidaan sijoittaa joko pelkästään sisäpaikalle tai luukulliseen tilaan. Luukun kautta kissat pääsevät jaloittelemaan omaan katettuun ulkotarhaansa. Useammalle saman perheen kissalle on muutama isompi paikka. Kissatilat sisältävät raapimalaudan, kiipeilytasoja ja kissa-wc:n. 

Eläinhoitolamme panostaa myös ympäristön vaalimiseen. Ulkotarhat siivoamme päivittäin ja jätökset keräämme erilliseen maanalaiseen säiliöön. Ulkotarhoista virtsat ohjautuvat viemäriin.

Tilojen valvonnasta ja turvallisuudesta vastaa Verisure.

Yrittäjä

Vuonna 2000 perustettua Eläinhoitolaa pyörittää Maria Renko, joka on suorittanut Eläintenhoitajan Ammattitutkinnon ja valmistunut Eläinyrittäjäksi.

 maria@koirahoitola.fi

Tutustu henkilöstöön

 

Eläintenhoitajat

Eläinten hyvinvoinnista vastavat koulutetut eläintenhoitajat.


Työssäoppijat

Toimimme yhteistyössä useiden oppilaitosten kanssa. Meillä työskentelee eläintenhoitajiksi valmistuvia opiskelijoita ja meillä voi suorittaa myös eläintenhoitajan ammattitutkintonäytön.

 

Etelä-Hämeen Eläinhoitola

Tassutie 1,
13720 PAROLA

Toimialueemme koko Suomi,
mm: Hämeenlinna, Helsinki, Tampere, Riihimäki, Hyvinkää

Aukioloajat

Hoitola on avoinna asiakkaille päivittäin kello 8:00-14:00 ja 18:00-20:00.

Hoitola on suljettu kello 14:00-18:00 taataksemme lemmikeille rauhallisen hetken.